Yleisesti ajatellaan, että 5+2=7. Mutta Jumalan matematiikka on erilaista. Kun Jumala on mukana 5+2 = 5000+12. Mitä??? Vinkkejä arvoituksen ratkaisemiseksi saamme ensi sunnuntain evankeliumista:
Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: "Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?" Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: "Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin." Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: "Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?"
Jeesus sanoi: "Käskekää kaikkien asettua istumaan." Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. (Johannes 6: 1-15)
Kun Jumala on mukana, viisi leipää ja kaksi kalaa riittää 5000:lle ja tähteiksikin jää vielä 12 korillista. Tämä ei selvästikään ole koulumatematiikkaa, vaan jumalallista matematiikkaa.
Mitä tästä pitäisi oikein ajatella? Ehkä ensinnäkin sitä, että Jumalan keinot ja ajatukset todellakin ovat erilaisia kuin meidän. Sen, että emme ymmärrä tai käsitä, ei pitäisi kuitenkaan johtaa siihen, että yrittäisimme rajoittaa Jumalan toimintaa. Haluaisimmeko edes sellaisen Jumalan, jonka voisimme täydellisesti ymmärtää?
Toiseksi haluaisin kiinnittää huomiota Jeesuksen toimintaan. Jeesus otti leivät ja kiitti Jumalaa ennen kuin jakoi leivät ja kalat syömään asettuneille. Ihmettä edelsi siis kiitos. Ja juuri kiitoksessa taitaa piillä ihmeen siemen. Sillä alkukielen kiittämistä tarkoittava eucharisteo sulkee sisälleen myös armon (charis) ja siitä derivoituu myös chara eli ilo. Jeesus tunnisti leivän armoksi, kiitti ja siitä seurasi suuri ilo.
Kuinka usein kaikessa kiireessä unohdamme juuri kiitoksen? Ja siinä ohessa Jumalan ja elämän ihmeen? Pidämme elämän suuria lahjoja itsestään selvinä. Luulemme saavuttavamme ilon ja onnen hankalia asioita välttämällä ja ahdistusta karttamalla. Mutta ilon siemen onkin kätketty kiitokseen. Olisiko tässä parannuksen paikka?
Mitä jos huomaisimme pienetkin asiat ympärillämme lahjana ja kiittäisimme....seuraisiko siitä todellakin elämäämme suurta iloa? Suosittelen kokeilemaan. Vaikkapa listaamalla saamiamme lahjoja tähän tapaan:
Lämmin teekuppi kädessä.
Lisääntyvä valo.
Linnunlaulu.
Kiitos, Jeesus.
Kiitos elämän ihmeestä.
Kiitos kasvavasta ilosta.
Aamen
Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: "Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?" Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: "Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin." Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: "Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?"
Jeesus sanoi: "Käskekää kaikkien asettua istumaan." Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan." He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. (Johannes 6: 1-15)
Kun Jumala on mukana, viisi leipää ja kaksi kalaa riittää 5000:lle ja tähteiksikin jää vielä 12 korillista. Tämä ei selvästikään ole koulumatematiikkaa, vaan jumalallista matematiikkaa.
Mitä tästä pitäisi oikein ajatella? Ehkä ensinnäkin sitä, että Jumalan keinot ja ajatukset todellakin ovat erilaisia kuin meidän. Sen, että emme ymmärrä tai käsitä, ei pitäisi kuitenkaan johtaa siihen, että yrittäisimme rajoittaa Jumalan toimintaa. Haluaisimmeko edes sellaisen Jumalan, jonka voisimme täydellisesti ymmärtää?
Toiseksi haluaisin kiinnittää huomiota Jeesuksen toimintaan. Jeesus otti leivät ja kiitti Jumalaa ennen kuin jakoi leivät ja kalat syömään asettuneille. Ihmettä edelsi siis kiitos. Ja juuri kiitoksessa taitaa piillä ihmeen siemen. Sillä alkukielen kiittämistä tarkoittava eucharisteo sulkee sisälleen myös armon (charis) ja siitä derivoituu myös chara eli ilo. Jeesus tunnisti leivän armoksi, kiitti ja siitä seurasi suuri ilo.
Kuinka usein kaikessa kiireessä unohdamme juuri kiitoksen? Ja siinä ohessa Jumalan ja elämän ihmeen? Pidämme elämän suuria lahjoja itsestään selvinä. Luulemme saavuttavamme ilon ja onnen hankalia asioita välttämällä ja ahdistusta karttamalla. Mutta ilon siemen onkin kätketty kiitokseen. Olisiko tässä parannuksen paikka?
Mitä jos huomaisimme pienetkin asiat ympärillämme lahjana ja kiittäisimme....seuraisiko siitä todellakin elämäämme suurta iloa? Suosittelen kokeilemaan. Vaikkapa listaamalla saamiamme lahjoja tähän tapaan:
Lämmin teekuppi kädessä.
Lisääntyvä valo.
Linnunlaulu.
Kiitos, Jeesus.
Kiitos elämän ihmeestä.
Kiitos kasvavasta ilosta.
Aamen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti