tiistai 18. joulukuuta 2012

Yllättäen joulurauha


Ihan pakko sanoa tässä sama, mitä facebookin seinälle  päivitin, että:

- Piti ihan pysähtyä ja henkäistä tänään, kun kesken kiireisten askelten ja tiiviiksi tallatun arjen ja muun pakotuksen silmiini osui Porin  Isokarhun ostoskeskusksen näyteikkunassa Porin seurakuntien iso jouluseimi!

Jouluseimi kuin joulurauha keskellä hälisevää kaupunkia.

 Arkihuolesi kaikki heitä....kaikki, ihan kaikki! Huolten heittäminen on lepoa. Se on rauhaa ja luottamusta. Se on sitä, että oman täytymisistä tihentyneen  elämän ympärille saa Betlehemin tallin raamit piirtyä: tässä on hyvä, ihan yksinkertaisesti ja hiljaa.
 Ja Jeesus saa syntyä;  ilo ja ihme! 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Päin seimiä





Diakoniavastaanottojen valot ovat paahtaneet punaisella koko joulukuun.  Tänään yrittäessäni mahduttaa vielä yhtä ihmistä keskelle täyttä, tuli mieleeni se Ensimmäinen joulu: täyttä oli silloinkin, ei tilaa, ei sijaa. Ja kun viimeinen kohdattava ihminen tänään pakeiltani lähti, olin väsynyt ja mietin, että ei se rauhallinen ja yksinkertainen talli tainnut sittenkään olla hullumpi paikka...

Mutta josko edes palasen tallista, sen levosta ja läsnäolosta voisi tähän päivään tarjota hänelle, joka etsii löytääkseen. Kuka mitäkin etsii ja kaipaa. Joku hakee paikkaa, jossa hetken olla rauhassa, kuulolla, nähtynä, ymmärrettynä, levossa.  Joku kaipaa kohtaa, johon päänsä kallistaisi; murheensa, taloudellisen puutteensa, ihmissuhteittensa kivun, pelon, huomisen huolet.  Toinen kaipaa yhteyttä ja ystävyyttä, jakamista niin yksinäisyyden kuin leivänkin osalta.

Kaikki mitä  olemme tehneet tai jättäneet tekemättä huutaa arjen valinnoissa. Kuka ehtisi, jaksaisi, huomaisi katsoa kohti? Kuka näkisi hänet, joka on ihmispaljouden keskellä yksin? Tai hänet, joka kurkkii tallin ovesta sisään ja hänet joka ei päässyt edes kynnyksen yli, ei mihinkään, ei majataloon, ei talliin vaan jäi tielle.  Pääsikö edes lähtemään matkaan…

Entä jos tuo, joka ei ehtinyt edes lähteä, olenkin minä…? Niin kiire työn puolesta valmistaa ja tarjoilla joulua lisukkeineen ja lohdukkeineen, että viimeisellä viikolla ei enää erota seimeä joulupukista! Mutta kun kirkossa soi Jouluyö, juhlayö, kuva tarkentuu ja sielu asettuu sijoilleen, oikein päin. Ei päin seiniä vaan päin seimiä. Sitä vasten, kuten lepoon asetutaan. 

Kehen katsomme, kun kumarrumme seimen puoleen? Kenen silmät kohtaamme, kuka katsoo vastaan? Eikö sen jonkin nimi olekin Armo?

Kuva: Aaron ja mun jouluväkerrystä :D
Kuva: Nuoriso-ohjaaja Päivi Multisilta. Legoversio jouluseimestä Päivin pojan rakentamana. 
                                                                                

perjantai 14. joulukuuta 2012

Ei täydellinen, mutta tarkoituksenmukainen

Leivoin pipareita. Tehokkaasti, liukuhihnameiningillä. Sydämiä, kukkia, enkeleitä. Kymmeniä, lopulta satoja. Kaksi pellillistä paloi. Aioin heittää ne heti roskikseen, mutta sulloin kuitenkin pussiin. Mustasiipisiä enkeleitä, murtuneita sydämiä, rumia kukkasia.

Pari päivää myöhemmin ulkoilin tyttöjeni kanssa. Ehdotin: "Haluaisitteko murustaa ne palaneet piparit pihalle?" Kaksi innostunutta katsetta ja syyhyäviä käsiä. "Joo, joo!" Kauan ja hartaasti tyttöset mursivat palaneita pipareita rukkastensa välissä. Ripottelivat pitkin pihaa. Miettivät, mahtaako kuusiaidan sisällä asua pikkulintuja, pitäisikö sinne lähistölle viedä hiukan ruokaa. Huomasivat hiiren tai muun pikkuotuksen jälkiä lumessa ja jättivät murusia sinnekin, mihin pienet jäljet päättyivät.

Sitten mentiin talon nurkan taakse odottamaan. Ei kestänyt kauaa, kun jo ensimmäinen harakka lensi nappaamaan piparkakun palasen hangelta.

"Olihan niistä sinun käräyttämistä pipareista paljon iloa", totesi 4-vuotias. Niinpä. Linnuille, lapsille ja minullekin, kun katselin lasten puuhia ja lintuja. Hetkinen, eikö Jeesuskin neuvonut katsomaan juuri näitä luomistyön ihmeitä: lapsia ja lintuja. Muistatko, mitä heidän esimerkistään sanotaan Raamatussa?

Ja lisäksi meille epätäydellisille pipareiden esimerkki on aika osuva. Ei täydellisen kauniita, ei kaikkia miellyttäviä, ei parempia kuin muut, mutta Jumalan luomia. Meidän epätäydellisyytemme ei ole hutilon leipurin syytä, Jumalan huolimattomuutta. Olen - ja sinä olet - Jumalalle täydellinen luomus ja sinulle on tarkoitus. Olihan niistä käräytetyistä pipareistakin paljon iloa.

torstai 6. joulukuuta 2012

Lumi, pakkanen, joulu?

Vihdoinkin tuli lunta!
Pakkanen on ihanan kirpeä ja ilma raikas!

 

 

Tuleeko teille kunnon joulufiilis lumesta?

Nyt on hyvä juhlia Jeesuksen syntymää, kun ilma on kaunis! 

Olet tervetullut joulu! 

 Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Ilosanoma hössöttäjälle

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka leipoo myyjäisiin, hukkuisi… Ei, kun Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka laulaa kirkkokuorossa, hukkuisi... Ei, vaan Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka käy joka pyhä kirkossa ja lukee päivän tekstitkin toisinaan, hukkuisi... Tai entä jos Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka vetää raamattupiiriä, hukkuisi... Vai voisiko olla niin, että Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka ei puhu pahaa ja juoruile, hukkuisi?

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Usko pelastaa. Hyvät teot vievät lähemmäs ihmisiä, ei lähemmäs pelastusta. Toki usko saa usein aikaan hyviä töitä, kauniita sanoja, lempeyttä, kärsivällisyyttä ja niin edelleen. Mutta tekojen kautta emme pelastu. Miten suurta armoa! Ja miten vaikea uskoa.

Adventin Herra, auta minua uskomaan. Ja auta minua suomaan tämä sama vapauttava lepoevankeliumi myös muille ihmisille. Sinä et vaadi, auta etten minäkään vaatisi.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Protestilaulu

”Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa.” Ja onneksi myös puutarhassa! Sinne jäivät taas iloisesti siivoamattomat kasvimaat ja kukkapenkit.

”On äiti laittanut kystä kyllä.” Niinpä. Alkaa pakastin täyttyä. Harmi vaan ettei se riitä. Lahjoja pitää lasten odottaa jouluaatoon asti, mutta ruokaa heille on tehtävä joka päivä odotellessakin, niiden säilöön tehtävien ruokien ohella. Mutta se on ihan mukavaa, ruokaa osaan laittaa ja leipominenkin on kivaa.

"Nyt syttyy valot tuhannet taas tänne Pohjolaan." Meillä on kyllä remonttia ja sen semmoista meneillään. Lautakasat kuistilla ja betonimylly vieressä. Mutta kaikilla muilla näyttää olevan jouluvaloja ja kynttilälyhtyjä. Kai minunkin täytyy ne johonkin väliin mahduttaa.

”Kaks’ vain valveill’ on puol-isoa.” Ja sitten aamulla aikuiset ovat väsyneitä, kun ne puol-isot ovat valvottaneet yöllä. Ihanat pienet, jotka jännittävät jokaista adventtikalenterin luukun avaamista niin, ettei uni tahdo tulla.

”Reippahasti käypi askeleet, äidin hommat on niin kiireiset.” Äiti, kato! Joo kohta, minä vaan ensin...

“Arkihuolesi kaikki heitä.” Entä jos ei jaksa heittää? Jospa minä vaan pudotan. Kai Sinä ne huolet voit tuosta minun keittiön lattialtakin ottaa.

”Avaja porttis, ovesi, valmista hälle itsesi.” En minä osaa valmistaa itseäni. Siihen ei ole ohjeita keittokirjoissa eikä kotitalousoppaissa. Tulisitko sinä, Jeesus, ja valmistaisit minut? Puhuttele Sanan, laulujen, hiljaisuuden ja rukouksen kautta. Valmista minut.

”Näin sydämeeni joulun teen.” En tee. Eikä tämä ole uhmaikäisen kiukkua vaan nöyryyttä. Sydämeni joulua en tee minä. Sen teet sinä, joulun Herra, Jeesus.

”Sua halajan, sua odotan, sa Herra maan ja taivahan, nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo!”