Monelle meistä on tuttu Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta. Mies on ryöstettynä tien varressa. Itseään hurskaina pitävät pappi ja leeviläinen kulkevat miehen ohi auttamatta. Lopulta ohi kulkee samarialainen, joka pysähtyy auttamaan miestä.
Pysähdytkö sinä auttamaan? Itse vastaan tuohon kysymykseen: En aina. Tiedotusvälineet pitävät huolen, että näen varmasti avuntarvitsijoita, joskus jopa reaaliajassa. Esimerkiksi viime viikolla katselin kuvaa Kiovan Maidanin aukiolta. Näen palavia autonrenkaita, väkivaltaa, haavoittuneita ihmisiä. Näen heidät, mutta voinko auttaa heitä? Ruutua voin kyllä koskettaa, mutten pääse ruudun toiselle puolelle. Uutiset pitävät huolen siitä, että kuljen hädän ohi miltei päivittäin.
Aina toisen ihmisen hätä ei näy päällepäin. Ihminen voi olla haavoitettu sisältä päin. Häntä ei välttämättä ole satutettu nyrkein vaan sanoin. Joskus huomaa vasta jälkikäteen kuinka ihminen on yrittänyt viestiä hätäänsä, mutta emme ole huomanneet sitä. Joskus autettava voi olla myös ihminen, josta emme pidä.
Ohikulkemisen syyksi sanotaan usein itsekkyyttä. Itsekkyys ei silti aina ole huono asia. Aina ei ole viisasta juosta auttamaan luotisateen keskelle. Voi olla, että kaunis ajatukseni olla auttaja kariutuu ja muutun autettavaksi. Auttajakin voi väsyä. Silloin on viisasta nähdä, että muutkin osaavat auttaa, joskus jopa paremmin kuin minä.
Aina ei voi muuta kuin huokaista yläkertaan, jotta kaukana olevat lähimmäisemme saisivat apua. Tärkeää on varmasti kuitenkin auttaa jos vain voi. On hyvä pitää huoli siitä, ettei kukaan jää yksin hädän keskelle.
Tuleeko sinulla mieleen tilanteita, jolloin auttaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta?
