maanantai 24. marraskuuta 2014

Murehtimisesta

Pidin jokin aika sitten nuortenillassa hartauden itselle aika ajankohtaisesta aiheesta, murehtimisesta. Tuntuu että nyt tulee pohdittua ja tuskallisesti pyöriteltyä päässä kaikenlaista. Alkaen huomisesta päivästä aina kauas tulevaisuuteen asti. Aiheita on loputtomiin; mitä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä, mitä tulevaisuudeltaan tahtoo, ihmissuhteet ja kaikenlaiset pienemmät asiat. Tuntuu että tekemistä olisi paljon enemmän kuin aikaa ja jaksamista. Pienistä asioista tulee isoja kun niitä tarpeeksi päässään pyörittelee.
 Osittain syynä on kyllä synkeä syksy, vaikka se omalla tavallaan onkin tunnelmallista ja kaunista aikaa. Ei jaksamista ainakaan paranna se, kun aamulla kouluun mennessä on pimeä ja kotimatkalla vastassa on jälleen pimeys. Ei houkuttele lähteä lukemisen lomassa taukokävelylle harmaaseen tihkusateeseen.
 Tilanteissa joissa pohtiminen alkaa muuttua murehtimiseksi olisi hyvä miettiä mikä lopulta on oleellista ja hyödyllistä. Raamatusta löytyi tähänkin asiaan ihanan lohdullisia ja ajatuksia herättäviä sanoja. Matt.6:25-34 muistuttaa ainakin minua siitä ketä onkaan luvannut huolehtia meistä. Onko syytä murehtia niin kovin, mitä hyötyä siitä lopulta on. Luettuani kohdan ajattelin, että siinä kerrotut asiat ovat aikamoisia itsestäänselvyyksiä. Eivätpä taidakaan olla, kun kuitenkin niin usein yllätän itseni murehtimasta jos jotakin.
  Ei siitä mitään hyötyä ole, päinvastoin. Energiaa kuluu turhaan, kun senkin voisi käyttää johonkin hyvään tarkoitukseen. Heräsin myös pohtimaan menneitä tilanteita, joista selviäminen on tuntunut kovin epävarmalta tai vaikealta, ja kyllähän niistäkin aina on selvitty, Tavalla tai toisella. Asian tietoinen ajattelu vahvisti uskoani siihen että Jumala kyllä antaa meille sen mitä tarvitsemme, ja varmasti ilman turhaa murhetta. Kunpa muistaisinkin tämän useammin.