Oodi keväälle

Kourassani kevättä,
yöpakkasten kuuraa joka aamuauringossa sulaa Tuhkimon lasikengiksi,
lupauksiksi enemmästä lämmöstä ja rakkaasta joka on tulossa joutsenaurojen myötä.
Lumihiutaleiden talvitanssi on laannut.
Ne ovat luovuttaneet parketin siitepölyhiukkasille jotka vetävät valssia vahvalla volyymillä
mustarastaan huilun tahtiin
saaden silmät kyynelehtimään muustakin kuin kaihosta.

Kissat, nuo keväiset kujakatit
nousevat nukkumasijoiltaan, venyttelevät ja mouruten kaipaavat
samaan tahtiin kuin sydämeni.
Ei niille ole luvattu enempää kuin minullekaan,
mutta unelmat paisuvat koteloissaan kuin sitruunaperhosen toukat saaden sydämet läpättämään.

Metsien mättäät ja minä varistamme harteiltamme lumen
ja kaiken mikä painaa.
Märän maan tumma laulu kohisee korvissani,
pakkasen alla talvehtineet ruohot nuokkuvat vielä,
eivät tiedä aikansa koittaneen.

- Sesam aukene, sanoo luonto ja luo uutta.
Minä asetan askeleni sen tahtiin ja kiiruhdan kokeakseni sen kaiken:
ensimmäiset leskenlehdet, keltasirkun laulun,
muurahaisten jäykät ensiaskelet kohmeisen keon päällä,
auringon, joka on arka talven jäljiltä,
puutarhakuumeen, joka iskee siemenpussien ilmestyessä kauppoihin.
Haluan kasvattaa itse tomaatit ja kevään värit jotka ovat haalistuneet talven alla.

Leskenlehdillä läikkyy viisaus keltaisissa silmissään,
ne ilakoivat välittämättä koirankakkojen lemusta,
ne nauravat kaiken sen keskellä mitä talvi on jälkeensä jättänyt,
eivät ajattele olevansa vähempiarvoisia kuin krookussisarensa kukkapenkissä.
Kevään ensimmäiset ovat kuningattaria,
olkoonkin että ojan pientareella ja koirankakkakekojen vierellä.

Kevätväsymys on kuin raskas nuoskalumi,
teen hartiavoimin töitä lykkiessäni sitä pois.
Vartaloni ei anna armoa, se on kylmästä kankea ja kaamossuklaasta pulleana,
mutta minäpä en aio laskea päiviä bikinikauteen,
en havahtua siihen, että uuden vuoden lupaukset sulivat jo helmikuussa.

Sivelen sieluani keväisellä valolla auringonläikälle istahtaen.
Vaatehuoneen hämärässä hypistelen haaveikkaana kirkasta kevättakkiani ja
sujautan jalkani kevyisiin kenkiin, niihin ohutpohjaisiin,
joissa tulee vilu tähän aikaan.

Minä sisristän silmiäni yhtäkkisestä valosta,
nostan pääni ja antaumuksella ojennun valoa kohti
sanon paljain käsin päivää jokaiselle tapaamalleni perhoselle.