torstai 17. huhtikuuta 2014

Kompastunko sinuun Maria - kiirastorstain ajatuksia hiljaisuudesta

Minulla on kauppareissua varten puutelista, sen alareunassa on muistutus apteekista. Minulla on almanakka, johon olen merkinnyt sen mitä on oleva ja mitä  tuleva. Lisäksi olen hankkinut neonkeltaisia post it- tarroja, joissa lukee isoin kirjaimin ne kaikista tärkeimmät täytymiset. Niitä olen liimaillut kalenteriini kuin huutomerkeiksi. Kännykkääni saan laitettua muistutuspiippauksen ja sähköpostiini tulee kirjastosta muistutusmeili palautettavista lainoista.
Jokalailla olen varmistanut sen, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä sitä mitä minun kuuluu tehdä.

Kun tuli tuhkakeskiviikko, päätin paastota kiireestä.  Päätin lakata juoksemasta arkeani. Muutaman päivän päästä tajusin, että ne neonkeltaiset post it- laput kirkuvat edelleen, eiväkä huutomerkit ole laimentuneet pisteiksi. Kännykkä piippaa ja soi, minä juoksen yhä ja sähköposti syytää monenmoista, johon pitäisi reagoida.

Siihen saumaan osui rovastikuntamme diakoniatyöntekijöiden retki Laviaan Elina ja Seppo Laakson isännöimään retriittikotiin. Vietimme päivää hiljaisuudessa vaiti ollen. Istuin lepattavin ajatuksin pienessä kappelihuoneessa ikoneita ja kynttilöitä katsellen, aurinko teki läikkää vaalealle matolle, kärpänen poukkoili ikkunaruutua vasten yhtäkkisestä heräämisestään hämmästyneenä.

Hämmästyksen vallassa heräsin minäkin.Siinä istuessa tunsin miten ajatusteni sakka alkoi hiljalleen  laskeutua ja olo kirkastui. Korviin nousseet  hartiat valahtivat alas lepoon, hajallaan olleet ajatusten palaset etsiytyivät kohdilleen. Tajusin miten vinoon olin elänyt, kun en ollut tarpeeksi puhkonut hiljaisuuden lähteitä arkiähkyni keskelle. Hiljaisuus teki jokalailla hyvää, se hoiti ja ravitsi sieluriepuani. Se tarkistutti suuntaa, ei kaiken aikaa eteenpäin vaan tässä ollen ja syvemmälle.

Hiljaisuuden hyvästä haltioituneina päätin kollegani kanssa antaa työtovereille mahdollisuuden ja maistiaiset yhteisen hiljaisuuden kokemiseen. Katoimme vanhaan pappilaan hiljaisuuden pöydän joka arkiaamu hiljaisella viikolla. Asettelimme ikoneita, kynttilät ja pajunkissoja violetille liinalle, valitsimme johdantotekstin ja musiikin.
Aamuvartti on ollut murunen leipää, mutta kuten Anna-Maija Raittila sanoo " murusessakin Jumala antaa itsensä kokonaan."

Mietin Mariaa, joka valitsi hyvän osan ja hiljentyi Jeesuksen jalkojen juureen kesken kaiken. Minäkin saan valita. Minun ei enää tarvitse kompastua Mariaan, joka kesken juoksuaskelteni polvistuu lattialle kuulemaan ja kuuntelemaan Jeesusta. Saan pysähtyä minäkin ja asettua siihen hänen viereensä, kuunnella yhdessä.

 Ikkunasta katselen, kun samainen Maria kaataa pullollisen kallista nardusöljyä pestäkseen Jeesuksen pölyiset jalat. On helppoa ajatella, että Maria tuhlaa, sekä kallista öljyä, että pysähtyessään aikaa, mutta eikö juuri siihen, minkä kokee tärkeäksi ole valmis satsaamaan?

Ja näin pääsiäisen aikaan saamme havahtua siihen miten paljon Jumala oli valmis satsaamaan meihin...

Pelkästään jo se pysähdyttää.



2 kommenttia:

  1. Kyllä oli hienoa lukea kirjalliseen muotoon puettuja ajatuksiasi. Paljon ois lapsella aihetta kiittää.
    Nyt on kuulemma rakkaus-viikko. Meitä rakastetaan ja saamme rakastaa. Oletko muistanut halata?

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentistasi ja muistutuksesta hyvän ja tärkeän asian puolesta! Juu,viimeksi halasin tänään Kuopustani 10v. kun istuin illalla mörön pelättinä hänen sänkynsä laidalla. Ja taisin halata äitiäni myös, kun meillä tänään oli yhteinen päivä, jolloin hoidetaan kaupungilla asioita ja puhutaan ne jotka päällimmäisenä ovat.
    Sinulle iloista rakkaus-viikkoa :)

    VastaaPoista